Bravi, bravi, bravi

FC Jazz tyylitteli miesylivoimalla vierasvoiton. Ilves/2 – FC Jazz 0-6 (0-2).

Waltteri Riihimäki osui teki Tampereella kauden kolmannen osumansa. Maaleista yksi on syntynyt Suomen cupin taistossa.


Kotijoukkue aloitti mainiosti ottelun Kaupin tekonurmella ja se oli hallitsevampi osapuoli reippaat kymmenen minuuttia ottelusta. Firmino rautainen yksilösuoritus ja jalan vapaaksi tekeminen pienellä liikkeellä vei FC Jazzin kuitenkin 19 peliminuutilla johtoon. Lopullisesti Ilveksen pudotti pelistä Akseli Lähteenmäen kaksi peräkkäistä keltaista korttia minuutin välein ottelun 36 ja 37 peliminuutilla. Taukolukemat 0-2 viimeisteli vuosien tauon jälkeen maaliputken aloittanut Joona Visavuori laukomalla upean laukauksen ylänurkkaan. Firminolla oli vielä läpiajo ensimmäisen puoliajan lopulla, mutta tällä kertaa Ilveksen maalivahti Johannes Viitala sai torjuttua yrityksen.

Joona Visavuori oli täyden 90 minuutin jälkeen joukkueen suorituksesta mielissään,
- Joukkueelta mielestäni todella kliininen suoritus. Kuusi maalia pelissä ei ole kovin yleistä, joten se kertoo jo sen, että olimme hyviä. Erityismaininta myös nollapelistä, jota emme ole juhlineet sitten viime kauden paikallispelin. Pidimme vastustajan pois hyviltä maalipaikoilta ja heidän punainen kortti helpotti meidän tekemistä. Paljon onnistumisia nähtiin tänään eri puolilla kenttää, joten hyvä on tästä jatkaa matkaa.

Visavuori myös totesi, että maalipaikkoja oli hieman useampikin pelissä,
- Muutama erinomainen maalipaikka oli pelissä lisääkin. Tuollaiset paikat voivat olla tärkeitä kauden tulevissa tiukoissa otteluissa. Uskon, että tällä tekemisellä tulemme voittamaan enemmän pelejä. Varsinkin, jos pidämme oman maalin puhtaana.

Toisen puoliajan alkuun Ilves/2 lähti kirivaihteella ja se kykeni haastamaan FC Jazzia vajaan vartin. Eino-Iivari Pitkälän 0-3 kaukolaukaus tyrehdytti kotijoukkueen menohalut 63 peliminuutilla ja FC Jazz pääsi lisäämään seuraavalla minuutilla Waltteri Riihimäen toimesta jo 0-4 lukemat taululle. Firmino teki kauden neljännen maalinsa 77 peliminuutilla ja loppulukemat kaunisteli kulmapotkusta puskemalla Mmenie-Abasi Ita Etok sen jälkeen, kun Ben Stroud oli pukannut pallon maalin eteen. Maali oli Etokin ensimmäinen FC Jazzin pelipaidassa.

Maali-ilottelussa oli positiivista oman pään pysyminen puhtaana pitkästä aikaa. Lauri Leivo-Jokimäki kiitteli joukkuetta avusta,
- Maalilla ei paljon ollut loppujen lopuksi duunia, kun kenttäpelaajat tekivät hommansa alaspäin huolella. Pelillisesti pystytään, kyllä parempaankin, mutta tänään tehtiin kaikki tarvittava. Tuloksesta saa kuitenkin olla ylpeä.

Päävalmentaja Andrea Sassarini kommentoi peliä sen jälkeen hymy huulilla, hyvä, hyvä, hyvä,
- Joukkue osoitti tänään kypsyyttä ja osaamista. Tällä tavalla, kun joukkue pelaa niin valmentajalla on mukava olla. Meillä on vielä työstettävä asioita ja esimerkiksi hyökkäyksien rakentamiseen sekä loppuunsaattamiseen tulee keskittyä. Mutta loppujen lopuksi bravi, bravi ja bravi. Tästä jatketaan kohti Satakunnan paikallisottelua.

Lopuksi Joona Visavuori avaa pukukopin saloja hauskalla tarinalla hänen alkaneesta maaliputkesta,
- Pelikaverit ovat kuittailleet jo vähän aikaa, koska teen maalin. Viime pelissä pääsin maalin makuun ehkä hieman onnekkaasti, kun pallo meni maaliin vastustajan jalasta. Tämän maalin jälkeen tuli kommenttia, että sitä ei lasketa, joten nyt piti sitten tehdä toinen ja hieno sellainen, sekä näyttää kavereille, että kyllä minä osaan. Nyt pitää toivoa, että maalivire jatkuu ja onnistumisia tulee kaudelle lisää.

FC Jazz jatkaa Kakkosen otteluita seuraavan kerran tulevana perjantaina, kun Seasons Stadionilla pelataan kauden ensimmäinen Satakunnan Derby illan hämyssä. Kohtaaminen P-Iiroja vastaan alkaa klo 20.00 perjantaina 26.5.

Ennen perjantain kohtaamista riittää FC Jazzilla jännitettävää, sillä Suomen cupin viidennen kierroksen arvonta suoritetaan tiistaina 23.5 klo 13.00. Arvontaa voi seurata VeikkausTV:n kautta.