Alexandru Iulian tolppien väliin
Maalivahti aikoo ottaa seuraavan loikan urallaan Porissa
Jani Uotisella ja maalivahtivalmentaja Ville-Petteri Laiholla oli kauden 2022 osalta selvä suunnitelma joukkueen veräjänvartijoiden osalta. Kauteen lähdettäisiin edellisellä kaudella hyvin esiintyneen Vili-Verneri Virtasen johdolla ja häntä kilpailuttavat Lauri-Leivo-Jokimäki sekä Jaakko Lakkamäki. Ennen Suomen Cupin taistoa maalivahdeista olivat joutuneet sairaslomalle Virtanen sekä Lakkamäki.
Lauantaina kauden avauksessa kokoonpanossa nähdään hyvin joukkueeseen mukaan tullut romanialainen Alexandru Iulian sekä oma kasvatti vuonna 2007 syntynyt Arttu Takala, kun cupin pelissä maalissa torjunut Leivo-Jokimäki on influenssan kourissa. Maalivahtimylly on ollut turhan vauhdikas ja näyttää nyt viime metreillä kääntyneen mallilleen.
23-vuotias Alexandru Iulian kertoo olevansa todella innoissaan saapumisestaan Poriin ja kiittelee kaikkia lämpimästä vastaanotosta sekä asioiden kuntoon saattamisesta. Alex onkin sosiaalisilla taidoillaan istahtanut koppiin nopeasti omalle paikalleen ja osoittautunut harjoituksissa oivaksi hankinnaksi.
Ville-Petteri Laihon on taas helppo hymyillä Alexin saapumisen jälkeen,
- Alex on urheilullinen ja teknisesti taitava pelaaja. Erittäin hyvä lisä joukkueeseen ja hän on asettanut itselleen oivat tavoitteet uran kehittymisen osalta. Harjoituksissa avaukset ovat ainakin napsahdelleet melko mukavasti hyökkääjien jalkoihin, joten näyttää siltä, että molariosastolla on kivasti kilpailua tulevalla kaudella.
Alex kertoo hyvin normaalin tarinan, miten hän päätyi maalivahdiksi,
- Aloitin jalkapallon pelaamisen kotikaupungissani Bercenissä 7-vuotiaana, eikä se ollut lainkaan varmaa, että minusta tulee maalivahti. Tykkäsin tehdä maaleja peleissä, mutta yhdessä pelissä meiltä puuttui sitten molari. Sanoin, että voin kokeilla ja sen jälkeen olenkin yrittänyt olla päästämättä selkäni taakse palloja jo useamman vuoden.
Draculankin kotimaana tunnetusta Romaniasta saapunut maalivahti kertoo, että parhaat kokemukset jalkapallon parissa ovat varmasti vielä edessäpäin,
- Olen päässyt harjoittelemaan hyvissä joukkueissa ja kovien pelaajien kanssa vuosien varrella, mutta sellaista huikeaa kohokohtaa ei vielä ole eteen osunut. Sitä lähdin nyt tänne Poriin ja FC Jazziin hakemaan, jos vaikka kauden päätteeksi saadaan juhlia nousua Ykköseen. Tämä näyttää mahdolliselta, sillä harjoituksissa joukkue näyttää vahvalta ja taitavalta. Samalla on itsellä tavoitteena ottaa seuraava steppi omalla uralla.
Alex toteaa hymyillen, että hyppäsi nopealla varoajalla koneeseen kotimaassaan,
- Aika nopea lähtö oli ja taitaa olla vielä niin, että kaikki eivät ole edes huomanneen minun olevan Suomessa. Kotimaani nähdään melko usein vähän erilaisena kuin sen itse koen. Ihmiset siellä ovat ystävällisiä ja maa on kaunis. Romaniassa on paljon upeita paikkoja, joissa voi vierailla.
Historiaa taaksepäin selailemalla FC Jazzilla on ainakin pari yhtymäkohtaa Romaniaan. Nykyisin Raumalla vaikuttava romanialainen Vasile Marchis pelasi FC Jazzissa kausilla 2002 ja 2004. Tämän lisäksi kaudella 2001 FC Jazz eteni UEFAn Intertoto Cupissa toiselle kierrokselle, kun se kaatoi vierasmaalisäännöllä romanialaisen Gloria Bistritan. Tuossa sarjassa FC Jazzin maaleista vastasivat Porissa bulgarialainen Strati Iliev sekä Romaniassa tunnettu taikalanne Miika Juntunen. Toisella kierroksella vastaan tuolloin tuli Paris Saint-German.