Yllätyksellisyyttä Venezuelasta

Tommi Pikkarainen metsästi tutun enkelin FC Jazziin

Lezamaa odottaa kesää ja pipo oli kuvaushetkellä tukevasti vielä päässä

Vajaa kuukausi sitten Poriin saapunut keskikentällä viihtyvä 25-vuotias Angel Lezama on FC Jazzin kolmas vahvistus ulkomailta. Lezaman lisäksi joukkueessa pelaavat viime kaudelta tutut Ben Stroud ja maalikuningas Firmino.

Lezama on tuttu pelaaja Tommi Pikkaraiselle ja odotukset häntä kohtaan ovat korkealla. Lezama on tullut kahdessa edellisessä harjoituspelissä vaihdosta kentälle ja onnistunut niissä syöttämään sekä tekemään maalin. Paraisilla pelaaja viimeisteli ensimmäisen maalinsa FC Jazzille laukomalla pallon alanurkkaan 25 metristä.

Tommi Pikkarainen avaa hieman yhteistä historiaansa Angel Lezaman kanssa ja uskoo venezuelalaisen tuovan FC Jazziin yllätyksellisyyttä,
- Angel pelasi Liettuassa FK Riteriain joukkueessa, jota valmensin 2020. Hän oli ollut siellä jo aika kauan, mutta jostain syystä ei ollut saanut peliaikaa. Tavallaan aloitimme hänen kanssaan uramme siellä samaan aikaan. Kun menin heinäkuussa valmentamaan Liettuan pääsarjaan, oli meillä vain yksi tavoite, Eurooppa-liigan ensimmäiseltä karsintakierrokselta oli mentävä eteenpäin. Muutimme pelitapaa ja lähestymiskulmaa peliin. Angel tuli mukaan ja peli muuttui heti. Angel toi tietynlaisen X-factorin peliin, sen pienen laatueron, jota muilta ei löytynyt. Toiselle kierrokselle päästiin. Kauden jälkeen olin varma, että Angel siirtyy isoon sarjaan, mutta siitä alkoikin hänelle epäonnisten tapahtumien ketju, joka johti siihen, että hän ei pelannut liki kahteen vuoteen.

Pikkarainen kertoo, että etsi viime vuoden lopulla Angelin tutun agentin kautta Venezuelasta,
- Kesti melko kauan vakuuttaa Angel siitä, että hänen pitää antaa itselleen uusi mahdollisuus. Kunto oli pudonnut alas, mutta se X-factor on edelleen olemassa. Nyt meidän on nostettava Angelin fyysinen taso niin korkealle, että taidokkuus tulee esille. Uskon, että meillä on huikea parivaljakko Lezama-Firmino, joka tulee ratkaisemaan useita pelejä tulevalla kaudella. Toivottavasti lähes yhtä huikea duetto, kuin mitä Piracaia ja Luiz Antonio olivat. Matkaa siihen on vielä, mutta jo nyt näyttää siltä, että suunta on oikea.

Angel Lezama kertoo, että on pelannut useissa joukkueissa Venezuelassa ja viimeksi Liettuan pääsarjassa, jossa tutustui myös Tommi Pikkaraiseen,
- Tommin kanssa on yhteinen historia. Oli mukavaa, kun hän oli yhteydessä. Tommi on ihmisenä sekä valmentajana erinomainen ja hän tuntee minut hyvin. Tällä hetkellä ei kaduta yhtään, että päätin tulla Suomeen.

Harjoituksissa veikeitä otteita ajoittain esittävä Lezama toteaa, että on viihtynyt joukkueen parissa,
- Joukkue vaikuttaa erinomaiselta ja on ollut kiva tulla siihen mukaan. Kentällä ja kopissa on mainio meno päällä. Alusta asti on tuntunut, että tämä joukkue haluaa yhdessä valmennuksen kanssa voittaa tällä kaudella jotakin.

Peruskysymykseen miltä tuntuu olla Suomessa hymyilevä Lezama toteaa espanjaksi,
- Olen viihtynyt Suomessa hyvin ja tulen varmasti nauttimaan kesästä enemmän kuin talvesta. Nyt sääolosuhteet ovat olleet melko vaihtelevia ja yllätyksellisiä. En kuitenkaan kadu yhtään että, lumihankeen Porissa jää tällä hetkellä minunkin kenkieni jäljet.

Lezama lähettää lopuksi kesää odottaville faneille terveisiä,
- Joukkuetta kannattaa tulla ensi kaudella kannustamaan. Harjoituksissa on oikeanlainen meno päällä, jolla menestystä tulee. Hetken täällä olleena on kasvanut valtava halu auttaa valmennusta sekä joukkuetta ja aion tehdä kaikkeni, että joukkue on sarjan ykkösenä kauden jälkeen.

FC Jazz jatkaa harjoituspelejä tulevana lauantaina UK Tekonurmella klo 15.15, kun vastaan asettuu Närpiön Kraft.

​​​​​​​