Vieraita Tampereelta

Pieni kesätauko on takanapäin ja FC Jazz jatkaa Kakkosen taisteluita tulevana sunnuntaina Porin stadionilla, kun se saa vieraita Tampereelta.

Viime peleissä FC Jazzilta on nähty upeita vaparimaaleja kun Joonas Meura ja Jussi Aalto ovat juonineet palloja verkon perälle saakka.

Tampere United on ensimmäisen kolmanneksen jälkeen sarjan pohjalla kolmella pisteellä. Vierailija on saanut pisteensä voitolla GrIFK:sta kuukausi sitten. Tuon ottelun jälkeen se on kärsinyt viisi tappiota, joten Poriin saapuu varmasti pisteitä janoava joukkue. Keväällä FC Jazz voitti TamU:n harjoitus-kaudella tekonurmella pelatussa ottelussa selvin lukemin.

FC Jazz ei liiemmin lepoa pitänyt pienen ottelutauon aikana vaan harjoitteli katse tiukasti kohti seuraavia taistoja. Punaiset lähtevät kotiotteluun pienessä voittoputkessa, kun se voitti ensin EPS:n vieraissa ja sitten kotonaan KaaPon. Joukkueen kapteeni Juho Kemppinen ennakoi tulevan vastustajan olevan yhtä hankala kuin edellisinäkin kausina,
- TamU peli ei tule olemaan todellakaan helppo peli ja vieraat tulevat tekemään varmasti kaikkensa, jotta saisivat jätettyä jumbopaikan sarjassa. Meidän tulee olla valmiita taistelemaan ja vastata lujasti vierailijoiden tahtotilaan viedä kaikki pisteet Tampereelle.

Kemppinen kertoo, että kahdessa viime pelissä oli nähtävissä joukkueelta hyvää tekemistä hieman hankalan alkukauden jälkeen,
­- Kausi lähti hieman takkuisasti liikkeelle ja peleissä ei ollut samaa tekemisen meininkiä kuin harjoituspeleissä. Nyt viime peleissä otteet ovat kuitenkin olleet hyviä ja voittoputki on näkynyt myös joukkueen harjoituksissa positiivisesti. Itsekään en ollut kauden alussa ihan 100%:ssa kunnossa, mutta nyt itselläkin on samanlainen suunta kuin joukkueella eli parempaa kesää kohti mennään, kuin mitä sen alku oli.

Voitolla FC Jazz nousee mukaan keskikastiin ja jatkaa taistelua pääsystä syksyn bonuskierroksille. TamUlle ottelu on myös tärkeä ja pisteet ottamalla se puristaa FC Jazzia mukaan sarjan häntäpään taistoon.

​​​​​​​FC Jazz – TamU sunnuntaina 16.6 klo 18.30 Porin stadionilla.