Vieraita ja Mikko Mannila
AC Oulun reservijoukkueen peräsimessä on kaikille tuttu kaveri
FC Jazzin lauantain vieras AC Oulun akatemia joukkue OLS nappasi kauden ensimmäisen voittonsa sarjapeleissä viime viikonloppuna, kun se kaatoi kotikentällään EPS:n selvin lukemin 4-0. Sarjassa oululaiset ovat hävinneet neljän ottelukierroksen jälkeen kerran ja pelanneet kahdesti tasan.
Maaliverkkoja Poriin saapuvat vieraat ovat heilutelleet yhdeksän kertaa näistä seitsemän ovat tehneet Eemeli Raittinen sekä U21-maajoukkueenkin peleissä mukana ollut Onni Suutari. Kotijoukkueen maalihanat odottavat vauhtiin pääsemistä. FC Jazz on onnistunut neljässä pelaamassaan ottelussa vain kahdesti, joten resepti voittokantaan paluusta on selvä – maalipaikoista pitää tehdä osua.
Huhtikuun lopussa Ouluun saapui kolme 18-vuotiasta pelaajaa Nigeriasta ja heidän pelinsä starttaavat reservijoukkueen kautta. Oululaisten joukkueessa onkin runsaasti mielenkiintoisia pelaajia, joita luotsaa porilaisille tuttu mies, Mikko Mannila. Mannila kertoo joukkueen sivuilla, että joukkueen tavoitteena on kasvattaa viime kauden pistemäärää sarjassa ja sitä kautta tavoitella hyviä sijoituksia sarjassa,
- Tämän kauden reservijoukkue on samankaltainen kuin viime kautenakin. Pienenä mausteena joukkueeseen on liittynyt muutamia motivoituneita pelaajia myös Oulun ulkopuolelta. Suhteellisen isolla harjoitusringillä operoidaan, sillä pelaajia pelaa kahdessa joukkueessa, ykkösessä ja kakkosessa.
FC Jazzin joukkueessa on pieniä muutoksia pukuhuoneen puolella. Leo Autti on palannut kotiseudulleen ja Joose Mäkinen pelaa sekä harjoittelee toistaiseksi farmijoukkue Euran Pallossa. Tero Suonperä peräänkuuluttaa kauden toiseen kotipeliin joukkueelta tasaista suorittamista ja tehoja maalipaikkoihin,
- Pisteet jää Poriin, kun pelaamme koko pelin yhtenäisesti ja pelisuunnitelmaa noudattaen. Meillä on joukkueessa riittävää osaamista ja taitoa olemaan sarjan kärkipäässä. Tehdään maalit paikoista ja puolustetaan hyvin läpi pelin.
Otteluun alkaa klo 16.00 Urheilukeskuksen tekonurmella ja portit avautuvat puolituntia ennen tuomarin pilliin vihellystä. Kaikki myyntipisteet ovat avoinna ja peli on teemoitettu alakoululaisille. Heidän huoltajansa pääsevät matsiin viiden euron sisäänpääsymaksulla. Otteluliput voi hankkia etukäteen nettikaupasta tai sitten ostaa paikan päältä K-Citymarket Mikkolan lippupisteestä portilta.