Vastassa EPS – Kausi alkaa
Viime kaudella FC Jazz ei kyennyt voittamaan espoolaisia.
Ykkönen alkoi virallisesti perjantaina, kun avauskierroksen kolme ensimmäistä ottelua pelattiin. Turussa FC Inter 2 kaatoi selvästi vajaalla pelanneen MP:n lukemin 4-0- Tampere United koki Tammelassa Atlantis FC:n kovuuden numeroin 0-2. Kuopiossa KuPS akatemia eteni loppuhetkillä 2-1 voittoon JJK:sta.
Lauantaina pelataan Ykkösen toiset kolme peliä. FC Jazz matkaa EPS:n vieraaksi, KPV kohtaa OLS:n ja Rovaniemelle matkaa PKKU.
Espooseen FC Jazz lähtee hyvän harjoituskauden tehneenä. Tero Suonperän johdolla joukkue on harjoitellut ahkerasti ja valmistautunut kauteen kahdeksan harjoituspelin kautta. Pari viikkoa sitten joukkue kaatoi Salossa Ykkösliigan SalPan. Harjoituspeleissä FC Jazzin onnistui tehdä yhteensä 26 maalia ja se jäi vain yhdessä pelissä ilman onnistumista. Omaan päähän harjoituspeleissä meni 12 maalia, joista Tampere Unitedin onnistui tehdä puolet.
Espoossa viime vuonna kauden alussa kotijoukkue EPS oli lukemin 2-0 parempi. Kalavelkoja on FC Jazzilla maksettavana, sillä viime vuonna se ei kyennyt voittoa nappaamaan espoolaisista, kun Porissa peli päättyi tasapeliin lukemin 0-0 yli tuhannen katsojan edessä.
Päävalmentaja on rauhallisin mielin kauden alla,
- Viimeiset viikot ovat olleet onnistuneita ja kauteen ollaan valmiina. EPS on hyvä kotijoukkue, mutta täysiä pisteitä lähdemme Espoosta yhdessä joukkueen kanssa nyt hakemaan. Joukkue on pysynyt terveenä ja tunnelma on kopissa kauden alla hyvä.
Joukkueessa saa useampi pelaaja ensimmäisen virallisen ottelunsa tilastoihin FC Jazzin pelipaidassa. Ryhmä on ollut aikaisessa vaiheessa valmiina ja pari viikkoa sitten joukkueeseen tehtiin pari hienosäätöä. Viime vuoden avauskokoonpanosta ei kentällä montaa tuttua kasvoa ole. Harjoituspelit ovat kuitenkin osoittaneet, että yhdessä osataan pelata.
EPS:n ja FC Jazzin ottelu on nähtävissä klo 16.00 alkaen myös Länsiväylän digitilauksena.