TPV meni nurin laajalla ringillä

FC Jazz onnistui maalinteossa ensimmäisellä puoliajalla ja puolusti läpiottelun TPV:n pois maalipaikoilta.

Joonas Meura, Eetu Setänen ja Joose Mäkinen vakuuttivat kolmen puolustuslinjassa.

Ratina ja täydellisyyttä hipova nurmi saivat FC Jazzin pelaajat esittämään parastaan Ratinassa sunnuntai-iltapäivällä. Joukkue teki kolme kaunista maalia ja pyöritti peli ajoittain väkevästi. TPV:n pienen alkurynnistyksen jälkeen FC Jazz pääsi peliin mukaan. Palloa liikuteltiin taitavasti ensimmäisessä maalissa vasemman laidan kautta muutamalla syötöllä läpi TPV:n keskikentän ottelun 15 minuutin kohdalla. Tilanteen alusti lopulta Eetu Kanerva, joka sai liukumalla pallon pysymään punaisilla ja siirrettyä sen pelipäällä olleelle Jussi Aallolle. Aalto roikotti pallon yli TPV:n maalivahdin ja yläriman kautta maaliin.

FC Jazz siirtyi 0-2 johtoon kulmapotkusta, jonka Jussi Aalto ja Benjamin Tuovinen pelasivat lyhyenä. Tuovinen nosti tarkasti takakulmalle, josta puolustuksen johtohahmoksi noussut Eetu Setänen puski pallon rimaan. Paluupallon laittoi Christian Harjanne varmasti sisään. Kaiken kaikkiaan porilaisille puhallettiin yhdeksän kulmapotkua, joista saatiin mukavia tilanteita aikaiseksi. TPV sai kulmia ottelussa seitsemän. Puoliajan lopulla FC Jazz kaunisteli vielä lukemiksi 0-3, kun Eetu Kanerva laukoi kauniisti puolivolleyn takakulmaan pirteästi esiintyneen Joel Lehtosen syötöstä.

Jussi Aalto osui kertaalleen ja Waltteri Riihimäen uurasti kentällä

Toiselle puoliajalla FC Jazz jätti kentälle vain Joose Mäkisen, Joel Lehtosen, Christian Harjanteen ja maalivahti Janne Järnstedtin. Heistä Lehtonen ja Järnstedt vaihdettiin vielä pois vartin pelin jälkeen. Maalissa sekä Järnstedt, että vaihdosta tullut nuori Lauri Leivo-Jokimäki pelasivat varmasti kolmen puolustajan takana. Uusi puolustuslinja toimikin varsinkin ensimmäisellä jaksolla hyvin, kun Meura, Setänen ja Mäkinen pelasivat kovaa sekä varmasti.

17-vuotias oman ikäluokkansa maajoukkuepelaaja Joose Mäkinen oli pelin jälkeen tyytyväinen täysiin peliminuutteihin ja joukkueen tasaiseen esitykseen,
- Oli kiva päästä pelaamaan pitkästä aikaa ja saatiin hyvä matsi alle ennen kauden alkua. Ensimmäisellä jaksolla oltiin hyvin pelin päällä ja luotiin maalipaikkoja useista hyökkäyksistä. Toisella puoliajalla jatkettiin myös hyvin, vaikka porukka kentällä vaihtui molemmissa joukkueissa. Pitää olla tyytyväinen esitykseen sekä siihen, että oma pää pysyi puhtaana ja tehtiin kolme maalia. Tänään puolustettiin hyvin.

TPV urakoi viikonloppuna kaksi peliä ja ei kotikentällään pystynyt tällä kertaa FC Jazzia haastamaan kuin ajoittain. Kotijoukkueen vaarallisin pelaaja oli Cup-pelinkin Porissa talvella ratkaissut Topi Järvi, joka pääsi muutaman kerran hyvälle vetopaikalle. Seth Ablade oli esitykseen tyytyväinen ja korosti, että joukkueelle oli tärkeää saada laajalti onnistumisia alle ennen kauden alkua,
- Ensimmäisen jakson esitykseen olen erityisen tyytyväinen ja teimme siinä kolme maalia. Puolustimme myös onnistuneesti molemmilla jaksoilla ja jälkimmäisellä puoliskolla oli positiivista se, että nuoret pelaajamme osoittivat halunsa olla kokoonpanossa tulevissa peleissä. Asenteemme läpi pelin oli sillä tasolla, jota haluan.

Toisella jaksolla Jazzin parhaimmat laukaisupaikat tulivat Mostafa Mohammadille, Ville Aaltoselle ja Eino-Iivari Pitkälälle, jotka laukoivat kuitenkin paikoistaan hieman ohi. Joel Lehtonen laukoi vapaapotkun hieman vasemmasta yläkulmasta ohi. Puolustuksessa 16-vuotias Justus Rantanen lähti kärkkäästi mukaan hyökkäyksiin ja paini kaksintaisteluissa vastustajan kanssa hyvin.

​​​​​​​FC Jazzin kausi alkaa tulevana lauantaina, kun joukkue matkaa KaaPon vieraaksi. Tampereen aloituskokoonpano oli pelipäällä ja viikon päästä onkin mielenkiintoista nähdä millaisilla mietteillä päävalmentaja Ablade johdattaa joukot Kakkosen avaukseen.