Sarjakärjen vieraaksi Kokkolaan

Pahin flunssa-aalto on ohittanut joukkueen.


Ykkösen yläloppusarjassa vaihtui kärkijoukkue viime viikonloppuna, kun KPV siirtyi kolmen pisteen johtoon. RoPSin voitto kotikentällään HJK Klubi 04:sta tarkoitti myös sitä, että FC Jazz putosi yläloppusarjassa sijalle kuusi.

Tulevana viikonloppuna FC Jazz vierailee Kokkolassa, jonne rakennetaan parhaillaan uutta jalkapallostadionia mittavan hankekokonaisuuden yhteydessä. FC Jazz ja KPV kohtasivat kahdesti runkosarjassa ja vielä joukkueet eivät ole onnistuneet löytämään parempaa toisistaan. Sekä Kokkolassa, että Porissa pisteet jaettiin jännittävien vaiheiden jälkeen lukemin 3-3.

KPV:n yläloppusarja on käynnistynyt mainiosti ja se on voittanut molemmat pelaamansa ottelut. FC Jazzin pelit ovat kääntyneet vastaavasti tappioiksi, ensin Oulussa lukemin 5-3 ja sitten kotikentällä Atlantikselle maalein 2-4.

Kokkolaan FC Jazz saa miehistöään paremmin kasaan kuin viime peliin, jossa penkillä ei käytännössä ollut kuin varamaalivahti täysin pelikykyisenä. Perjantain harjoituksissa nähdään lopullisesti vieraspeliin matkaavan joukkueen vahvuus. Loukkaantuneiden listalle päätyi viime pelin jälkeen Mmenie Abassi-Ita Eko, jonka ylävartalovamma estää pelaamisen.

Peli Kokkolassa on seurattavissa SK Liven kautta lauantaina klo 16.00 alkaen.



FC Jazzin viime kauden tähtipelaajan kausi on ollut rikkonainen ja viikko sitten tullut osuma pudotti pelaajan jälleen pois pelaavasta kokoonpanosta. Kuva: ElonKuvaus / Elmeri Elo