Sarjakakkosen vieraaksi
Kauden avausvoittoa haetaan nyt uuden valmentajan johdolla Tampereelta.
Arttu Lötjönen ja Joel Lehtonen ovat matkassa mukana kun FC Jazz kohtaa keskiviikkona Tampereella Ilveksen kakkosjengin.
FC Jazzin kauden puolustus on pitänyt oman päänsä edelliskautta paremmin kiinni ja kahdeksassa pelissä omiin mennyt 12 osumaa. Kaudella 2019 omasta maalista saatiin palloa hakea 51 kertaa, joten parannus on ollut merkittävä ja talven puolustuspään hankinnat ovatkin onnistuneet odotetusti. Vastaavasti joukkueen hyökkäyspelaaminen on ollut heikompaa ja maaleja on tällä kaudella syntynyt keskimäärin yksi ottelua kohden. Viime peleissä maaleista on vastannut Juho Lehtonen, joka on osunut nyt kauden aikana kolme kertaa.
Miro Varhelahden luotsaamana joukkue lähtee keskiviikkona hakemaan onnistumisia myös hyökkäyspäässä,
- Olemme olleet tyytyväisiä joukkueen tekemiseen kentällä ensimmäisissä neljässä yhteisessä harjoitustapahtumassa. Tammelassa meillä on loistava tilaisuus nähdä, miten asioita on siirtynyt vajaassa viikossa käytäntöön. Haaste on kova, mutta emme lähde kumartelemaan sarjakakkosta, vaan pyrimme haastamaan kotijoukkueen tiukasti ja tiedämme, että onnistuneella suorituksella pystymme hakemaan pisteet mukaamme.
FC Jazzin joukkueesta puuttuu kapteenistosta Joonas Meura sekä Juho Kemppinen, joiden varoitustili täyttyi edellisviikon Tampereen vierailulla. Eetu Kanerva on vielä sivussa ja parin muun pelaajan tilannetta tarkastellaan ennen bussin starttaamista. Kapteenin nauhan käärii hihaansa keskikentällä taisteleva Benjamin Tuovinen,
- Ei kai tässä nyt mitään poppakonsteja Ilves matsiin tehdä. Yritetään pitää koko pelin ajan tasaisuus ja rehellisen työn teon kautta napata kaikki kolme pistettä mukaan Poriin. Kuten Mirokin on todennut, niin radikaalisti ei tarvitse mitään muuttaa. Selkeytämme omaa peliä joka osa-alueella ja helpotamme tätä kautta kollektiivista toimintaa kentällä. Kova on luotto jokaisella pelaajalla joukkueeseen sekä valmennustiimiin loppukautta ajatellen.
Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Porissa Ilves/2 oli toisen jakson maaleilla parempi lukemin 0-2. Tuossa pelissä FC Jazz kolisutteli kahdesti tolppia. Viime kierroksella Ilves/2 tasasi pisteet Hämeenlinnassa, kuten porilaisetkin TPV:n kanssa. Ilveksen joukkueesta matkasi Veikkausliigan TPS:n ryhmään Kakkosen B-lohkon maalinsylkija Santeri Haarala. Haarala oli osunut kauden peleissä yhtä monta kertaa kuin mitä FC Jazz on kauden aikana tehnyt maaleja.
Ilves/2 – FC Jazz 19.8 klo 18.00 Tammelassa.