Pisaroita putosi taivaalta
FC Jazz käänsi vesipelin rankkareilla 0-2 voitoksi ja vankisti sarjajohtoa.
Kotijoukkue SexyPöxyt oli ryhdikkäällä asenteella liikkeellä kotikentällään ja se lähti vastahyökkäyksiin nopeasti, kun sai riistettyä pelivälineen FC Jazzilta pois. FC Jazz hallitsi palloa ja yritti löytää tilaa lujasti puolustaneen kotijoukkueen alueelta. Tällä kertaa FC Jazz onnistui iskemään kolmeen pisteeseen riittäneet maalit pilkulta, kun pelitilanteista onnistumisia ei tullut. SexyPöxyjen avauskokoonpano oli muuttunut melkoisesti kesän Porin vierailun jälkeen. Tuolloin avauksessa olleista pelaajista vain maalivahti Otto Brusiin ja Oliver Kulp olivat nyt avauksessa Laaksolahden stadionilla.
FC Jazzille tuomittiin ensimmäinen pilkku, kun Waltteri Riihimäki kaadettiin vajaan tunnin pelin kohdalla. Eino-Iivari Pitkälä laukoi pallon vasempaan alakulmaan ja teki näin kauden 13. maalinsa. Kymmenen minuuttia ennen pelin loppua vastustajan ja Pitkälän jalat osuivat kohdakkain rangaistusalueen kulmassa. Firmino laukoi seurauransa maalin numero 50 oikeaan nurkkaan. Firminon maalit ovat syntyneet vajaan kahden kauden aikana ja pelaajan tahti on ollut hurja.
Porilaisten yksi onnistujista oli maalissa pelannut Rasmus Simula, jonka muutama huipputorjunta tylsytti kotijoukkueen maalintekoyritykset. FC Jazzin puolustuslinja Mäkinen – Lemio (Luhtanen) – Stroud pelasi mainiosti ja puolusti useita ylivoimalla tulleita hyökkäyksiä. Oikealla laidalla Sedrick Kalombolla oli tilaa hyökätä ja hänen nopeudellaan vastustajan puolustajat jäivät usein taakse.
Rankkasade lauantain pelissä ei haitannut hyvätuulista Kalomboa,
- Nautein todella pelaamisesta vesisateessa ja sade teki pelistä itseasiassa todella intensiivisen. Kotijoukkue pelasi organisoidusti ja ei antanut meille tilaa hyökkäysalueella. Lopulta saimme pari pilkkua ja niistä maalit. Olimme kärsivällisiä, kuten muissakin peleissä ja hyvä tekemisemme harjoituksissa kehittää meitä koko ajan paremmaksi joukkueeksi.
Kalombo odottaa kauden päättyvän hienoissa merkeissä,
- Olen ollut erittäin tyytyväinen siihen, että päädyin Suomeen pelaamaan. Kaupunki on kiva, joukkueessa on erinomainen henki ja kaikki asiat hoidetaan viimeisen päälle taustojen kautta. Nyt tästä puuttuu vain kaudelle asetetun huipennuksen toteutuminen
Viime peleissään mainiosti esiintynyt kotijoukkue osoitti myös FC Jazzia vastaan osaamistaan ja joukkue tulee ottamaan loppukauden aikana varmasti tarpeellisen määrän pisteitä, jotta paikka ensi kaudella Kakkosessa varmistuu. Viikonlopun kierros oli FC Jazzin kannalta melko onnistunut vierasvoiton lisäksi. Sarjataulukossa lähietäisyydellä kärkkyvät Atlantis ja Ilves-Kissat kokivat kirvelevät tappiot. HJS otti tärkeän kotivoiton Atlantiksesta ja paransi näin asemiaan putoamistaistossa.
FC Jazzin sarjajohto on nyt neljä pistettä ottelun vähemmän pelanneeseen Atlantikseen. Kierroksen tappio HJS:lle päätti Atlantiksen kuuden ottelun voittoputken. Ilves-Kissat ja EPS ovat kuusi pistettä FC Jazzia perässä, molemmat joukkueet ovat myös pelanneet ottelun vähemmän kuin FC Jazz. Syksyn hurjimmassa kunnossa oleva EPS on ottanut kuusi voittoa putkeen ja noussut tätä kautta pelaamaan sarjan voitosta. FC Jazz huilaa seuraavan viikon kierroksen ja joukkue pääsee kuivattelemaan Helsingin vierailun kastelemia varusteita rauhassa.
Kentän reunalla sateessa koko pelin seisonut Andrea Sassarini totesi pelin jälkeen lyhyesti lähtiessään vaihtamaan kuivaa päälleen,
- Vettä tuli riittävästi taivaalta ja kotimatkalle saatiin kolme pistettä.
FC Jazzilla on vielä neljä peliä jäljellä sarjakautta jäljellä. Pienen tauon jälkeen joukkue vierailee seuraavaksi Tampereella Ilves-Kissojen vieraana perjantaina 15.9. Tämän pelin jälkeen nähdään Seasons stadionilla Porin päivänä todennäköisesti yksi kauden mielenkiintoisemmista peleistä, kun Atlantis FC saapuu Poriin lauantaina 23.9.