Painopisteenä pelaajakehitys

Aurinkokatsomon puolelta peilaa tällä kertaa artikkelisarjan FC Jazzin toimintaa kolmen eri kirjoittajan toimesta. Toisessa osassa seuran valmennuspäällikkö Miro Varhelahti tarkastelee pelaajakehitystä ja siihen liittyviä asioita.
Artikkelissa paneudutaan strategiakauden urheilupuolen linjauksiin.

Artikkelissa paneudutaan strategiakauden urheilupuolen linjauksiin.

Nelivuotinen strategiakausi on tulossa päätökseen ja Laadukas pelaajakehitys on ollut yksi tärkeimmistä painopisteistä seuramme toiminnassa. Tässä artikkelissa pyritään hahmottamaan pelaajakehityksen onnistumisia ja haasteita näiden vuosien aikana – tarkastelua tehdään sekä parhaiden yksilöiden että nuorisovaiheen joukkueidemme näkökulmasta.

Pelaajaputkemme alkupäässä olemme saaneet toimintaa kehitettyä strategiakauden aikana seuramme arvojen mukaisesti – suunnitelmallisuus ja yhteisöllisyys ovat lapsiurheiluvaiheessa lisääntyneet, samalla kun valmennuslinjan jalkautuminen on tuonut yhteisiä käytäntöjä ja loogisesti etenevää sisältöä harjoitteluun. Kommunikaatiolla on iso merkitys yhteisen ymmärryksen rakentamisessa – tässä olemme ottaneet isoja harppauksia eteenpäin. Puhumme enemmän yhdessä, puhumme samaa futiskieltä. Olemme saaneet näin myös mainioita uusia toimijoita lapsiurheiluvaiheen toimintaamme. Pelaajamäärät aloittavissa ikäluokissa ovat yhteiskunnallisista muutoksista ja lisääntyneestä harrastusvaihtoehtojen tarjonnasta huolimatta asia, jota meidän on tarkasteltava kriittisesti. Meillä on Perhefutiksesta, Miniliigasta ja nuorimmista ikäkausijoukkueista lähtien hyvä draivi päällä ja huippuosaajien vetämää laadukasta toimintaa – jatkossa haluamme näihin vielä enemmän lapsia mukaan alusta asti.

12-15-vuotiaiden ikäluokkiemme joukkueet ovat pelanneet vuodesta toiseen Etelä-Länsi –liigaa ja/tai Alueliigaa. Ensin mainitussa, korkeimman tason sarjassa joukkueemme eivät ole saavuttaneet yläloppusarjaan oikeuttavaa sijoitusta kuuden parhaan joukossa, vaan ovat sijoittuneet lähemmäs sarjan tyvipäätä – välillä niin hännille, että seurauksena on ollut sarjasta putoaminen. Alueliigan puolella joukkueemme puolestaan ovat taistelleet poikkeuksetta kärkisijoista ja saavuttaneet usein nousun ELL-sarjaan. Tämän kaltainen hissiliike on monelle ikäluokallemme tyypillistä – ELL on usein turhan kova sarja varsinkin isoja seuroja (ilves, HJK, KäPa, Honka, FC Inter, TPS) vastaan, mutta Alueliigassa pärjäämme mainiosti. Yksittäiset ikäluokkiemme parhaat pelaajat pärjäävät vertailussa valtakunnallisella tasolla usein melko hyvin, mutta tason laajuus on asia, jota meidän on pystyttävä jatkossa parantamaan.

Nuorisovaiheen joukkueiden puolella sekä A- että B-juniorit ovat pelanneet yhdet SM-karsinnat, saavuttamatta kuitenkaan paikkaa SM-sarjaan. Tämä on luonnollisesti asia, jossa emme ole parhaalla mahdollisella tavalla onnistuneet. Suunta on kuitenkin ollut positiivinen: viime kaudella saimme A-juniorijoukkueen pitkästä aikaa jalkeille ja joukkue saavutti hienosti SM-karsintapaikan, B-junioreiden jäädessä syksyn sarjassa yhden pisteen päähän SM-karsinnoista. Tälläkin kaudella molemmat ikäluokat lähtevät realistisin mahdollisuuksin hakemaan paikkaa talven SM-karsintoihin.

Yksi selkeä mittari huipulle tähtäävien nuorien pelaajien kasvattamisesta on luonnollisesti, se miten FC Jazzin pelaajia kutsutaan poikamaajoukkueisiin. FC Jazzissa pelaavia tai sieltä muualle siirtyneitä pelaajia on vuosien 2017-2020 aikana kutsuttu maajoukkuetapahtumiin (leirit + maaottelut) yhteensä kymmenen:

2000: Iivari Kulju ja Tuure Mäntynen
2001: Terry Ablade ja Patrik Raitanen
2002: Christian Harjanne, Joonas Lakkamäki ja Eetu Vahekoski
2003: Joose Mäkinen ja Roope Huhtanen
2004: Arttu Lötjönen

Maajoukkuetapahtumien lisäksi pelaajia on ollut vuosittain runsaasti mukana 14-vuotiaiden poikien valtakunnallisessa Huuhkajaturnauksessa sekä Lännen alueen aluetoiminnassa 14-15-vuotiaina.
Olemme onnistuneet strategiamme mukaisesti nostamaan vuosittain omia nuoria pelaajiamme edustusjoukkueeseen. Tämänhetkinen miesten Kakkosen lohko, jota pelaamme, on laadukas sarja nuorille pelaajille. Siitä kertoo myös se, että Veikkausliigaorganisaatiot (Ilves, Honka ja HJK) ovat vuodesta toiseen peluuttaneet sarjassa isoa määrää omia potentiaalisia nuoria pelaajia reservijoukkueissaan. Parhaiden nuorten pelaajiemme oman huipun on oltava miesten Kakkosta korkeammalla, mutta välietappina nuorelle pelaajalle se on laadukkaan ja kehittävän harjoitusarjen ohessa hyvä sarja vastuullisessa roolissa.

Edustusjoukkueen omien kasvattien määrää esitettiin tilastofaktojen kautta edellisessä artikkelissa. Tässä yhteydessä on riittävää yksinkertaisesti todeta, että määrä on vuosittain ollut iso. Junioripuolen näkökulmasta olennaista on kuitenkin se, että edustusjoukkueemme tarjoaa potentiaalisille nuorille pelaajillemme mahdollisuuden ottaa kehitysaskelia miesten pelejä kohti laadukkaassa ja ammattimaisessa ympäristössä. Veikkausliigan ja suomalaisen junnufutiksen jättiseurojen (esim. Ilves, HJK) reservijoukkueillekaan nouseminen Kakkosesta Ykköseen pelkästään omilla junioreilla ei ole läpihuutojuttu. Mikäli tulevaisuudessa haluamme tavoitella sarjanousua, on omalla laadukkaalla juniorityöllämme jatkossakin valtava merkitys edustusjoukkueen pelaajamateriaalille – se ei kuitenkaan yksin riitä, vaan vaaditaan myös resursseja panostaa joukkueen rakentamiseen.

Valmennus pelaajan polulla

Valmennuksen laatu on asia, joka vaikuttaa eniten siihen, millaisia pelaajia onnistumme tuottamaan. Seuran pitkän tähtäimen valmennuslinja on valmentajien apuna, mutta päivittäinen toiminta ratkaisee. Talenttivalmennus on ollut isossa roolissa nuorten pelaajien kehittämisessä kohti huippupelaajan uraa – ei ainoastaan käytännön valmennuksen vaan myös tiedon lisääntymisen ansiosta. Jotta voidaan auttaa pelaajia kohti huippua ja esimerkiksi välitavoitetta pelata poikamaajoukkueessa, on tiedettävä mitä se pelaajilta vaatii. On tiedettävä se taso, jolle pelaajan on rimansa asetettava ja tunnettava riittävän tarkkaan ja laajasti ne vaatimukset, joihin poikamaajoukkueisiin tavoittelevien pelaajien on pystyttävä vastaamaan. Pelaaja itse on viime kädessä se, joka omilla valinnoillaan määrittelee oman kehittymisensä mahdollisuudet. Valmentajalla on kuitenkin vastuu olla tietoinen siitä, mitä pelaajan asettaman tavoitteen saavuttaminen vaatii.

Vuosina 2018 ja 2019 toimiessani talenttivalmentajana olin mukana käytännössä kaikissa Lännen aluetoiminnan tapahtumissa sekä molempina vuosina myös poikamaajoukkueen valmennustiimissä, 2003- että 2004-poikien tuplamaaotteluissa Pohjois-Irlantia vastaan. Tämän lisäksi olen nähnyt paikan päällä tai videolta suurimman osan U15-U17 –ikäluokkien maajoukkueiden otteluista. Rehellinen ja avoin arviointi näiden pohjalta täytyy siirtää pelaajien arkeen, jotta heidän kehittymisensä mahdollistuu. Jos emme tiedä tasoa, mitä ikäluokan kärki tarkoittaa lännen alueella, valtakunnan parhaiden osalta, tai kansainvälisellä tasolla on – miten voimme auttaa pelaajaa kohti oikeaa suuntaa? Monissa asioissa on edelleen parantamisen varaa, mutta ainakin tässä asiassa olemme ottaneet askelia oikeaan suuntaan viimeisten vuosien aikana.

Valmentajien osaamiseen liittyy vahvasti myös valmentajakoulutus. Huuhkajapäiväkonsepti sekä Sami Hyypiä Akatemian valmentajien täydennyskoulutukset yhdessä kurssimuotoisen koulutuksen ja päivittäisen valmennuksen suunnitelmallisuuden ja vaatimustason kanssa ohjaavat valmentajiamme jatkuvasti kehittymään. Koulutustasojen puolesta seuramme valmennus on jo pitkään ollut korkeaa tasoa: vastuuvalmentajamme ovat junioripuolellakin jo vuosia olleet pääsääntöisesti joko UEFA A-lisenssin omaavia tai C+ -tason koulutuksen käyneitä. Laadukkaan valmennuksen perustana toki on riittävä tietotaito, jota koulutus usein tarjoaa. Tämän lisäksi ratkaisevassa asemassa ovat kuitenkin pitkäjänteisyys ja laatu päivittäisessä tekemisessä, pelkkä muodollinen koulutus ei yksin ole avain onneen. Tähänkin asiaan olemme saaneet viime vuosina parannusta ja valmennuslinjauudistuksemmekin on viimein valmistumassa. Lapsiurheiluvaiheessa tämä on ollut käytössäkin jo pitkään, samaa tahtia Palloliiton valmentajakoulutusuudistuksen kanssa.

Yhteistyö muiden seurojen kanssa

Lapsiurheiluvaiheen valmennusosaamisen kehittäminen on ollut myös yksi päätavoitteistamme viimeisten vuosien aikana. Tutor-hankkeen myötä yhteistyötä lapsiurheiluvaiheessa tehdään tällä hetkellä viiden satakuntalaisen seuran kanssa yhteistyötä nimenomaan valmennusosaamisen kehittämisen näkökulmasta (HaPo, KaPa, Karhu-Futis, Koitto ja PTU). Porin junnuliigassa teimme viime talvena yhdessä MuSan ja TOVEn kanssa niin ikään yhteistyötä uudistamalla toimintaa niin, että valmentajat saivat pelitapahtuman aikana koulutusta ja tutorointia. Parhaita mahdollisia toimintamalleja etsitään jatkuvasti ja vaikka yhteistyön osalta tehtävää on vielä paljon, on kuitenkin tärkeintä, että konkreettisia avauksia asiasta on tehty ja keskustelu eri seurojen edustajien välillä on lisääntynyt. Itse ainakin olen iloinen niistä satsauksista, joita muut seurat ovat tehneet oman juniorityönsä kehittämiseen, niin MuSa:n kuin TOVE:nkin suunnalla. Enemmän parempaa toimintaa, enemmän pelaajia – parempi porilaiselle futikselle.

Tässä yhteydessä haluan nostaa myös esille kahden nuoren pelaajamme osalta sitä, miten yhteistyö voi porilaisessa jalkapallossa toimia.

Joose Mäkisen taustasta olemme kirjoittaneet aiemminkin paljon. Joose tuli itselleni tutuksi, kun teimme 03-ikäluokassa Karhu-Futiksen kanssa yhteisen joukkueen kaudelle 2017. Reima Mäkelän ja Jari Mikkelssonin johdolla Karhu-Futiksessa oli tehty ikäluokan kanssa hienoa työtä ja YJ-joukkuetoiminnan myötä saimme sekä heidän että FC Jazzin pelaajille entistä paremman treeniympäristön. Pelaajien siirtymisille toiseen seuraan ei ollut minkäänlaista tarvetta, vaan kahden seuran pelaajat toimivat yhtenä joukkueena. Joosen osalta virallinen siirto tapahtui vasta, kun se oli ”pakko” tehdä, jotta Joose pystyi pelaamaan B-junioreiden SM-karsintaa alkuvuodesta 2018. Tässä vaiheessa olimme onnistuneet luomaan sekä Karhu-Futiksen että ennen kaikkea Joosen itsensä suuntaan luottamuksen: me tunnistamme Joosen potentiaalin ja haluamme auttaa häntä eteenpäin pelaajana. Karhu-Futiksessa Joose sai hyvät pohjat, joista me pystyimme nuoruusvaiheessa viemään häntä kohti vielä kovempia tasoja. Joosenkin matka on vielä kesken, mutta uskon, että nuoruusvaiheen osalta olemme osanneet tehdä hänen kanssaan paljon oikeita päätöksiä.

Samankaltainen on myös Arttu Lötjösen tarina. TOVE:n kasvatti nousi viiime vuoden alun aikana maajoukkue-ehdokkaiden joukkoon omassa ikäluokassaan. Yhdessä TOVE:n edustusjoukkueen valmennuksesta vastaavien Rantalan veljesten ja TOVE:ssa B-junioreita valmentaneen valmennuspäällikkö Teemu Heinosen kanssa sovimme kevätkierroksen jälkeen Artun siirtymisestä lainasopimuksella meille pelaamaan B-junioreiden Ykköstä – samaa sarjaa, jota pelasi myös moni hänen kanssaan samasta maajoukkuepaikasta taisteleva pelaaja. Onnistumiset näissä peleissä sekä Aluetoiminnan lopputurnauksessa ja tammikuun Winter Cupissa poikivat Artulle kutsun helmikuun maajoukkueleirille. Alkukauden aikana Arttu on raivannut itsensä edustusjoukkueemme avauskokoonpanoon. Tätäkään emme olisi saaneet aikaan, mikäli TOVE:n suunnalla ei olisi ajateltu pelaajan etua. Kiitokset siis myös Toejoen suuntaan tästä.

Näiden kahden pelaajan esimerkit saavat uskomaan parempaan tulevaisuuteen. Uskon aidosti, että meillä on seurassa osaamista ja toimintamalleja, jotka mahdollistavat sen, että nuori pelaaja pystyy ottamaan meillä steppejä kohti huippupelaajan uraa. On kuitenkin oltava rehellinen: 16-vuotiaana ulkomaille siirtyminen on poikkeuksellista, vaikka meiltä lyhyen ajan sisään kolmen pelaajan kohdalla näin kävikin. Näistä on toisinaan meinannut muodostua meille mittari, joka helposti johtaa kahdenlaisiin harhakuviin. Ensinnäkin, jos pelaaja ei ole 16-vuotiaana maajoukkueessa tai ulkomaisessa akatemiassa, hän saattaa pahimmillaan ajatella, että ”juna meni jo”, vaikka kyseessä on vielä nuori pelaaja. Toiseksi, 16-vuotiaana maajoukkueessa pelaaminen ei myöskään ole tae ammattifutaajan urasta. Se kertoo, että siihen on mahdollisuudet. Se kertoo pelaajalle, että siinä vaiheessa hän on ikäluokkansa kärkeä Suomessa. Työnteon kannalta se on kuitenkin piste, jossa tahti ei ainakaan hidastu tai vaatimustaso madallu. Onneksi meidän nuorista pelaajistamme on ensimmäisten maajoukkuetapahtumien jälkeen huokunut lisääntynyt halu ja intohimo omaa tekemistä kohtaan ja tähän olemme seuran valmennuspuolen osalta pystyneet hyvin vastaamaan ja olemaan pelaajien tukena.

Kohti tulevaa

Neljä vuotta on lyhyt aika perinteikkään seuran historiassa ja esimerkiksi päättyneen kevään poikkeusolojen vaikutuksia voimme tarkastella vasta myöhemmin. Peiliin katsominen on kuitenkin ainoa tapa päästä eteenpäin parempana versiona ja tarkemman analyysin tekeminen ja uuden strategian laatiminen seuraaville vuosille on koko seuran yhteinen asia. Mutta kuten tässäkin tekstissä on mainittu, on paljon asioita, joissa voimme pelaajakehityksen ja urheilutoimintamme osalta toimia paremmin tulevaisuudessa. Samoin kuin on myös niitä positiivisia asioita, jotka eivät välttämättä näy kaikille ulospäin ja joista toisaalta olemme liian vähän myöskään itse numeroa tehneet.
​​​​​​​
FC Jazz on edelleen valtakunnan tasolla arvostettu seura – mitataan arvostustamme sitten Palloliiton laatuseurajärjestelmällä, roolillamme alueellisessa pelaajakehityksessä tai valmentajakoulutuksessa. Tai sillä, millaisten seurojen kanssa teemme säännöllistä, molemminpuolista yhteistyötä esim. valmennussisältöjen ja talenttivalmennuksen kehittämiseksi, kansainvälisten otteluiden takaamiseksi meidän pelaajillemme tai turnausten osalta – esim. Winter Cupissa nähdään vuosittain vähintäänkin laadukas kattaus suomalaisen juniorifutiksen parhaimmistoa.

​​​​​​​Näistä positiivisista asioista meidän on myös osattava olla ylpistelemättä ylpeitä ja kerätä niistä energiaa, jonka avulla onnistumme yhdessä selättämään haasteita ja kehittymään paremmaksi seuraksi.