Minihuuhkajien pelaaja sopimukseen

Tomi Väkiparran lisäksi FC Jazz on tehnyt sopimuksen nuoren maalivahdin Arttu Takalan kanssa.

Tomi Väkiparta tavoittelee omaa huippuaan osaavassa organisaatiossa


Alkuviikosta U15-turnaukseen Kroatiaan matkannut pelaaja on FC Jazzin uusin sopimuspelaaja. Edustusjoukkueen harjoitusrinkiin talvikaudella noussut 15-vuotias Väkiparta on jo esiintynyt myös FC Jazzin harjoitusotteluissa mainiosti.

Nuori pelaaja kertoo tekevänsä tavoitteellisesti tällä hetkellä asioita,
- Tällä hetkellä arki pyörii jalkapallon ja koulun ympärillä. Vapaa-ajalla olen sitten mieluusti kotosalla. Olen saanut olla mukana nyt hyvällä mielellä edustusjoukkueen toiminnassa ja nähdä mitä siellä oleminen vaatii. Tavoitteena on seuraavaksi vakiinnuttaa paikka maajoukkueessa ja päästä aistimaan mahdollisimman paljon FC Jazzin edustusjoukkueen toimintaa myös pelien muodossa.

Tommi Pikkarainen luonnehtii nuorta pelaajaa innokkaaksi harjoittelijaksi, jonka kehitystä on ilo seurata,
- On aina hienoa, kun porilainen pelaaja murtautuu edustusjoukkueeseen nuorena, tässä tapauksessa todella nuorena. Tomi on sopeutunut alusta asti ikäisekseen poikkeuksellisen hyvin edustusjoukkueen toimintaan. Talvella pelatut harjoitusottelut ovat näyttäneet, että jos harjoittelu jatkuu samalla innokkuudella kuin tähän asti, niin Tomi tulee hyvin todennäköisesti tällä kaudella tosissaan haastamaan vanhempia pelaajia peliajasta.

Pikkarainen toteaa Väkiparralla olevan poikkeuksellisia ominaisuuksia jalkapalloilijaksi,
- Nopeat jalat, rohkea kaksinkamppailuasenne ja selkä peliajatus ovat todella harvinaisia näin nuorelle pelaajalle. Mitään turhia paineita pojalle ei tietenkään olla luomassa ja fokus tulee seuran puolelta pitää vahvasti hyvässä sekä kehittävässä harjoittelussa. Potentiaalia Tomissa on ihan mihin asti vain. Tulee olemaan hienoa seurata mihin seuraavat vuodet kehityksessä poikaa vievät.

FC Jazzin edustusjoukkueen pelitapa on uuden päävalmentajan Andrea Sassarinin kautta muuttanut muotoaan erittäin hyökkäysvoittoiseksi, tämä sopii myös Väkiparralle,
- Koen, että tällä hetkellä parhaita ominaisuuksiani ovat syöttäminen, nopeus ja puolustaminen. Tätä kautta tykkään erityisesti pallonhallintaan perustuvasta ja hyökkäysvoittoisesta futiksesta.

Tomi Väkiparran Kroatian turnauksen otteita voi seurata tulevalla viikolla Suomen Palloliiton sivujen kautta, jonne linkitetään myös mahdolliset ottelulähetykset, kun Suomi kohtaa alkulohkossa Walesin, Kroatian ja Etelä-Korean. FC Jazzista Kroatian turnauksessa on mukana myös Eeli Kiiskilä. Edellisessä U15-maajoukkueen turnauksessa huhtikuun alussa Tomi Väkiparran lisäksi Unkarissa FC Jazzista oli mukana Emil Väre.

FC Jazz on tehnyt myös sopimuksen maalivahti vuonna 2007-syntyneen Arttu Takalan kanssa. Takala oli FC Jazzin kokoonpanossa Suomen Cupin pelissä Ilves-Kissoja vastaan. Takala kuului jo viime vuonna FC Jazzin sopimuspelaajiin.

FC Jazzin edustusjoukkueen porilaisten pelaajien määrä on asetattu tavoitteellisesti korkeaksi. Edustusjoukkueessa ja seuran junioreissa on useita nuoria lahjakkuuksia, joiden apuna kehityksessä toimivat joukkuevalmentajien lisäksi mm. talenttivalmentaja Teuvo Palkki, sekä fysioterapeutti Juhani Honkavuo. Edustusjoukkueesta 2004-syntynyt Arttu Lötjönen siirtyi viime kauden päätteeksi Sampdoriaan akatamiaan. Pari viikkoa sitten seurahenkilöitä kävi kuulemassa Terry Abladen uran kuulumisia Fulhamissa.

FC Jazzin edustusjoukkueen kauden kotiavaus pelataan tulevana perjantaina stadionin nurmella klo 19.00 alkaen. Poriin saapuu vastustajaksi EPS.