Mieluisa päävalmentaja
Jani Uotinen palaa motivoituneena Poriin.
Kokemusta erilaisista seuraorganisaatioista kerännyt 42-vuotias Jani Uotinen haluaa vaikuttaa kokonaispakettiin.
FC Jazzin valmennuspäälliköksi ja edustusjoukkueen päävalmentajaksi on valittu Jani Uotinen. UEFA Pro-valmentajatutkinnon suorittanut 42-vuotias Uotinen työskenteli FC Jazzissa vuosina 2014-2016 valmennuspäällikön roolissa ja myös kahteen otteeseen valmentajanvaihdoksen jälkeen edustusjoukkueen loppukauden päävalmentajana. FC Jazzista lähtemisen jälkeen TPS:n talenttivalmentajana, SJK Akatemian johtajajana sekä KPV:n edustusjoukkueen päävalmentajana toiminut Uotinen palaa siis tuttuun seuraan muutaman vuoden tauon jälkeen. Uotinen aloittaa työnsä joulukuun alussa.
FC Jazz juniorit ry:n puheenjohtaja Jarkko Westerlund on tyytyväinen Uotisen saamisesta takaisin seuraan. ”Saimme Miron lähtöilmoituksen jälkeen nopeasti neuvottelut Janin kanssa käyntiin ja siitä eteenpäin Janin saaminen tänne oli ykköstavoitteemme. Saamme Janin myötä ihmisen, joka tuntee seurarakenteen ja työtehtävänsä. Lisäksi uskon, että mukaan on tarttunut myös uusia ideoita huippuorganisaatioista Turusta, Seinäjoelta ja Kokkolasta.”, Westerlund toteaa.
Myös FC Jazzin OY:n puheenjohtaja Kari Kaivo-oja on mielissään tuoreesta sopimuksesta. ”On hienoa saada Jani takaisin seuraan. Kokemukset Janin aiemmista lyhyistä edustusjoukkueen pesteistä ovat hyviä. Uskon, että hän saa pelaajista irti heidän potentiaalinsa ja pystyy ajamaan omia nuoria kasvattejamme edustusjoukkueeseen sisään. Meillä oli hyviä keskusteluja sopimusneuvottelujen aikana ja hän on tuonut hyvin selkeästi esiin näkemyksensä ja toiveensa. Vaatimustaso on hänellä kova sekä pelaajia että taustahenkilöitä kohtaan ja uskon hänen vievän koko seuraa eteenpäin.”
Seuran valmennuspäällikön tehtävistä TPS:n talenttivalmentajaksi siirtyvä Miro Varhelahti näkee Uotisen paluussa paljon hyviä asioita jatkuvuuden ja seuran tulevaisuuden kannalta. ”Janin paluu on mielestäni loistava asia seuralle. Valmennuspäällikkönä Jani on erittäin työteliäs ja pystyy auttamaan valmentajia eteenpäin, sen voin omasta kokemuksestani sanoa. Vaikka hän onkin ollut muutaman vuoden muualla, tiedän että hän pääsee nopeasti sisään seuran päivittäiseen tekemiseen. Suuri osa ihmisistä on tuttuja, minkä lisäksi Janin oma ammattimaisuus, intohimo ja sitoutuminen ovat kovaa luokkaa. Vaikka työt alkavat vasta joulukuussa, niin paljon asioita on jo ehditty käydä yhdessä läpi ja suunnitella tulevaa. Arvot ja toimintatavat junioripuolen urheilutoiminnassa ja sen johtamisessa ovat sellaisia, joihin Jani valmennuspäällikön roolissa sopii loistavasti. Myös edustusjoukkueen toimintaan Janilla on Seinäjoen ja Kokkolan vuosilta varmasti hyviä asioita tuotavana, niin urheilullisten asioiden kuin yleisen vaatimustasonkin osalta.”, Varhelahti kertoo
Alla Uotisen mietteitä FC Jazziin palaamisesta:
Millaisilla tunnelmilla odottelet joulukuuta ja töiden aloittamista FC Jazzissa?
Erittäin hyvillä tunnelmilla. Alusta asti kun neuvottelut käynnistyivät minulla oli hyvä tunne siitä että FC Jazz todella halusi minut seuraan. Vaihtoehtoja oli muitakin mutta lopulta työnkuva Jazzissa vastasi eniten sitä mitä tässä vaiheessa valmentajana halusin tehdä. Saan työskennellä nuorten pelaajien kanssa ja samalla toimia kilpailullisessa toiminnassa edustusjoukkueen mukana. FC Jazzissa alkaa tulevana vuotena uusi strategiakausi joten siinä matkassa on hienoa olla mukana vaikuttamassa asioihin. Hyvä kokonaispaketti siis tiedossa.
Muutaman kuukauden tauon jälkeen on hienoa taas palata päivittäisen työnteon pariin. Akut on ladattu tulevaa projektia varten ja mies on täynnä energiaa. Seura on minulle tuttu ja siellä edelleen työskentelee paljon samoja ihmisiä kuin aiemminkin. Suunnittelutyötä tehdään marraskuun ajan ja varsinainen työ kentällä edustusjoukkueen, junioreiden ja valmentajien kanssa alkaa joulukuussa.
Mitkä ovat mielestäsi FC Jazzin junioritoiminnan parhaita puolia?
FC Jazz on paikka jossa kehitytään. Pelaajakehitykseen on tietoisella valinnalla laitettu paljon panostusta viime vuosina. Seura on mukana palloliiton talenttivalmennusohjelmassa sekä Sami Hyypiä Akatemiassa. Ne ovat osoitus laadukkaasta työstä.
FC Jazz on toiminut hyvänä kasvattajaseurana nuorille pelaajille jotka ovat päässeet urallaan eteenpäin ulkomaille akatemioihin sekä myös kotimaan kentillä korkeammille tasoille. Valmentajat ovat myös kehittyneet ja päässeet urallaan eteenpäin.
Millä ajatuksilla ensi kauden edustusjoukkuetta lähdetään rakentamaan?
Hyvä pelaajakehitys näkyy konkreettisesti seuran edustusjoukkueessa josta pääosa on FC Jazzin junioripelaajia.
Joukkueen ikärakenne on tällä hetkellä hyvä ja suurimmalla osalla pelaajista on vielä parhaat vuodet pelaajina edessäpäin.
Ensin kartoitamme nykyjoukkueen pelaajiston sekä tietysti seuran omat potentiaaliset junioripelaajat edustusjoukkueen mukaan. Tämän jälkeen katsotaan mahdolliset ulkopuoliset pelaajavahvistukset. Tärkein asia joukkuetta rakentaessa on saada kilpailukykyinen joukkue jolla on mahdollisuus kamppailla sarjan kärkisijoista.
Viimeisten neljän vuoden aikana edustusjoukkue on pääasiassa taistellut sarjan häntäpäässä siihen tietenkin halutaan nyt selkeä muutos.
FC Jazzin kokoisen seuran täytyy pystyä parempaan edustusjoukkuetasolla. Kaikki lähtee jokapäiväisestä työnteosta. Arki ratkaisee niin harjoittelussa joukkueen kanssa, niin toimistolla, seuran oto-ihmisten, hallitusjäsenten, eli ihan kaikkien toiminnassa. Toimintaan pitää luoda selkeät tavoitteet, joita kohti joka päivä tehdään yhdessä laadukkaasti töitä. Siihen kuitenkin kaikki menestys urheilussa perustuu.
Harjoitteluun edustusjoukkueen osalta haluan tuoda ammattimaisuutta mukanani. Ammattimaisuus on kuitenkin ennemmin asenne- ja osaamis- kuin taloudellinen kysymys.
Vaikka meiltä on seurasta paljon pelaajia lähtenyt viime vuosina pois, mikä on omalta osaltaan positiivinen asia, haluamme kuitenkin että jatkossa myös FC Jazz tarjoaa pelaajille kilpailullisen ympäristön kehittyä pelaajana ja ennen kaikkea saavuttaa joukkueena ja seurana myös yhdessä menestystä Porissa.
Missä asioissa olet itse saanut eniten oppia sen jälkeen, kun edellisen kerran työskentelit FC Jazzissa? Miten nämä asiat näkyvät joulukuusta eteenpäin uudessa roolissasi?
Olen päässyt neljän vuoden aikana näkemään tosiaan paljon eri seuroissa ja erilaisissa työtehtävissä. Saanut työskennellä usean hyvän valmentajan ja pelaajan kanssa. Nähnyt hienoja kehitystarinoita pelaajien osalta, jotka ovat päivittäin tehneet asioita tavoitteellisesti ja huomannut kuinka lyhyessäkin ajassa voi ottaa huikeita askelia eteenpäin pelaajana ja samalla tehdä harrastuksesta itselleen ammatin.
Oppia on tullut paljon siitä, kuinka paljon paremmin ja laadukkaammin voi joka päivä tehdä kun asenne on oikea ja seuralla, sen toimihenkilöillä ja pelaajilla on halu kehittyä joka päivä. Pienillä asioilla, teoilla ja valinnoilla on erittäin iso merkitys kehitykseen ja menestykseen niin joukkue kuin yksilötasolla.
Vaatimustasoa kaikkeen tekemiseen tarvitaan aina lisää ja sitä on kaikkien mahdollista myös lisätä läpi koko seuran.
Näin ja koin viimeisen vuoden aikana kaksi täydellistä ääripäätä tulosurheilusta, mitä se parhaimmillaan ja pahimmillaan voi olla. Vaikeat ajat kasvattavat niin pelaajia kuin valmentajia ja oppia siitä kertyy varmasti paljon enemmän kuin niistä hyvistä hetkistä, joista pitää osata myös nauttia.
Valmennuspäällikön näkökulmasta nostaisin muutaman tärkeän asian. Tärkein asia siinä työssä on olla valmentajien apuna ja tukena. Muilta valmentajilta on aina mahdollisuus itselläkin oppia, joten yhdessä tekemällä siitäkin hyvä tulee. Moni valmentaja tekee arvokasta työtä juniorivalmennuksessa usein oto-pohjalta, joten on tärkeää että tukea ja apua on saatavilla seuralta sekä valmennuspäälliköltä.
Kaikille täytyy antaa junioreissa mahdollisuus kehittyä omalle parhaalle tasolleen jokaisen oman tavoitteen mukaan. Alusta asti valmennuksen täytyy olla laadukasta, ilmapiirin täytyy olla harjoituksissa ja peleissä hyvä. Kilpailua pitää opettaa, ymmärtäen kuitenkin se että tärkeimpänä meillä pitää olla junioreissa pelaajien kehittyminen. Tuloksen tekeminen on sitten aikuisurheilun juttu.
Tarvitsemme lisää pelaajamäärää, jotta voimme jatkossa saada isommasta massasta myös laatua sekä seuralle toimivat ikäluokat kaikille tasoille. Jotta joukkueet ja ikäluokat ovat kilpailukykyisiä, meidän kaikkien on oltava avoimia yhteistyölle Porissa ja Satakunnassa. Puhuminen pelaajan edusta täytyy vihdoin konkretisoitua teoiksi eikä turhaksi sananhelinäksi.
Yksi eniten muuttunut asia seurassa on tyttöfutiksen mukaantulo siitä kun viimeksi täällä olin. Se on käynnistynyt nyt hyvin ja sen kehittämistä tullaan jatkamaan entisestään – on tärkeää, että pystymme tarjoamaan laadukasta toimintaa kaikille lapsille sukupuolesta riippumatta. Olemme saaneet tyttöpuolellekin huipputekijän vastaamaan toiminnasta, kun Österlundin Dani aloitti työt marraskuun alussa.