Mielenkiintoinen ottelun alku
FC Jazz taisteli Mikkelistä tasapelin koko pelin vajaalla pelaten.
Harvoin nähdään ottelun alkua, jossa ensimmäiset tilanteet ovat niin dramaattisia kuin lauantaina Mikkelissä. Muutamien sekuntien jälkeen FC Jazzin Leo Kyllönen katselee punaista korttia pallontavoittelutilanteen jälkeen ja siitä seuraavassa tilanteessa MP:n pelaajan nappikset osuvat Remu Koikkalaisen ohimoon aiheuttaen maalivahdille ambulanssikyydin tikattavaksi Mikkelin sairaalaan. Kaksi tilannetta, joista toinen tuomitaan punaiseksi ja toinen keltaiseksi, kaksi tilannetta, joissa kortit olisivat voineet mennä toisinkin päin tai tasapuolisemmin.
Mikkelin jalkapallohallissa pelatussa ottelussa ei maaleja nähty alun vaiheiden jälkeen ja kotijoukkue pääsi ylivoimalla pyörittämään peliä yli 90 minuuttia. FC Jazz puolusti urheasti omaa maalia ja onnistui pitämään oman maalinsa puhtaana toisen kerran tällä kaudella. Tämän lisäksi oma maali on säilynyt kertaalleen Suomen cupin pelissä ilman takaiskua. FC Jazz onnistui luomaan ottelussa myös muutaman hyvän maalipaikan. Kaksi kertaa Lui Bradburyllä oli paikka ja kertaalleen toiselle puoliajalle vaihdettu Baba Haruna oli maalipaikassa.
Joukkueen kapteeni Jussi Lemio totesi, että oman peliuran kamalin aloitus jalkapallo-ottelulle,
- Aika lailla peliurani ihmeellisin aloitus. Ensimmäisestä tilanteesta punainen kortti ja seuraavasta maalivahti sairaalaan. Yksi piste oli pettymys joukkueelle, mutta jos taistellaan koko peli vajaalla, niin täytyy olla ihan tyytyväinen tasapeliin.
Lemio nosti esiin, että kotimatkalle oli tällä kertaa kiva lähteä myös pisteen kanssa,
- Oli meillä myös paikat tehdä toisella puoliajalla maalit muutamasta paikasta eli ei se voittokaan kauas jäänyt. Joukkueelta miehekäs esitys puolustussuuntaan ja mukavampi lähteä Poria kohti pisteen kanssa, kuin tyhjin käsin. Aika paljon kolhuja ja kamppailutilanteita pelissä myös, joten ensi viikolla täytyy kasata rivit kuntoon ja lähdetään metsästämään viikon päästä kauden ensimmäistä kotivoittoa.
Leo Kyllöselle annettu punainen kortti lienee yksi historian nopeimpia. Satakunnan Kansa Live lähetyksen tallenteesta pääsee laskemaan, meneekö siihen jopa vähemmän aikaa kuin seitsemän sekuntia.
Ykkösen sarjataulukossa ei ole enää neljännen kierroksen jälkeen puhtaan pelin joukkueita. Sarjataulukon kärjessä on yhdeksällä pisteellä Tampere United. Ainoa joukkue, joka ei ole onnistunut ottelua vielä tällä kaudella voittamaan on MP. Tehokkain joukkue on ollut PKKU. Se on onnistunut tekemään 10 maalia pelaamissaan otteluissa. FC Jazz on onnistunut kauden otteluissa kahdesti ja hyökkääjien tehoja odotellaankin malttamattomana.