Maalitykit Firmino ja Ahde kohtaavat

FC Jazz nimittää ottelun alussa kolme uutta henkilöä Hall of Fameen.

Wate kohtaa Ellun Seasons stadionilla

Pitkästä aikaa pelataan Satakunnan derby, jossa päästään mittamaan kumpi kaupunki on kovempi jalkapallossa. Edellisen kerran joukkueet ovat kohdanneet tynkäkautena 2020, jolloin koronan johdosta pelattiin vain 17 ottelukierrosta. Kauden päätteeksi P-Iirot putosi Kolmoseen, josta se teki paluun Kakkoseen täksi kaudeksi. Tuolloin vuoden 2020 lokakuun kamppailun jälkeen valtikka jäi Poriin, kun FC Jazz murjoi raumalaiset kotikentällään 6-0.

FC Jazz voitti edellisellä kierroksella 0-6 numeroin vieraissa Ilves/2:n, kun taas Pallo-Iirot hävisi kotikentällään kauden kolmannen kerran loppuhetken maaleilla GrIFK:lle lukemin 1-2. FC Jazz on kerännyt neljässä pelaamassaan ottelussa seitsemän pistettä. Viidestä viime sarja- ja cup-pelistä joukkueella on kasassa neljä voittoa ja yksi tasapeli.

FC Jazzin Firmino ja P-Iirojen porilaisille tuttu Elias Ahde kohtaavat Seasons stadionilla perjantaina. Firmino on tehnyt yhteensä yhdeksän maalia neljään peliin. Pallo-Iirojen Elias Ahde on onnistunut maalinteossa tämän kauden virallisissa peleissä viisi kertaa. Kolmosessa Pohjanmaan lakeuksien pelaajalle osumia kertyi viime kaudella 28.

Elias Ahde kertoo odottavansa perjantain iltapelistä tulevan tilannerikkaan ja hyvätasoisen,
- Meillä on kausi lähtenyt tulosten valossa hieman harmillisesti liikkeelle, vaikka muutama lisäpiste on ollut lähellä tulla. Molemmilla joukkueilla on vahvuutensa ja uskon, että viikon päätteeksi nähdään hyvä paikallispeli.

Kysyttäessä FC Jazzin Firminon kohtaamisesta, toteaa fiilispohjalta Ahde, että ainakin teknisempi brassin pitäisi olla,
- En ole oikeastaan nähnyt yhtään Firminon peliä, lukuunottamatta pientä hetkeä harjoituspelissä talvella. Tilastojen perusteella on kyllä kova pelaaja laittamaan palloa maaliin, joten tarkkana saa puolustuksemme olla perjantaina. Hyvin pitää onnistua maalinteossa itsekin, jotta kykenee haastamaan Firminoa maalikisassa.

Ahde toteaa, että on mukava kohdata Waltteri Riihimäki ja Eino-Iivari Pitkälä Seasons stadionilla,
- Ilman muuta hyvä ystävä Wate on kiva kohdata, oli hän sitten omalla tai vastustajan puolella. Sitten on myös mukava nähdä lähietäisyydeltä kuinka Eikan kehitys on jatkunut.

Waltteri Riihimäki on uurastanut FC Jazzin laidalla mainioita minuutteja kauden alussa,
- Meidän on jatkettava hyvää puolustamista, mitä viime pelissä nähtiin, jotta Elias Ahde ei pääse juoksemaan karkuun maalipaikoille. Derbyn alla joukkueella on sopiva lataus päällä ja otetaan Tampereen pelistä ne hyvät asiat mukaan iltapeliin. Iirot on hyvä joukkue, joten varmasti saadaan tehdä lujasti töitä taas pisteiden eteen.

Perjantaina 26.5 klo 20.00 Seasons Stadionilla FC Jazz – P-IIrot.

Ottelussa mukana kannustamassa Lindström ja Caverion.

Osuuspankin omistaja-asiakkaille on FC Jazzin nettikaupassa lippuetu, jonka saa lunastettua OP:n koodilla. Osta lippusi etukäteen nettikaupasta, niin vältyt mahdolliselta jonottamiselta.