Maalit jäivät piippuun
Kauden ensimmäinen peli, jossa FC Jazz ei osunut. FC Jazz – VIFK 0-2 (0-0).
Suomen cupin taival päättyi Seasons stadionilla ja VIFK jatkaa matkaansa 16 parhaan joukkoon. Ottelussa FC Jazz pyöritti peliä etenkin sen ensimmäisellä puoliajalla, mutta vieraat onnistuivat puolustamaan oman päänsä lähes puhtaana. FC Jazz sai pallon kertaalleen vieraiden maaliin ennen puoliaikavihellystä, kun Firmino siirsi pallon tyhjään maaliin. Peliä ei aloitettu kuitenkaan keskeltä, koska Impton Söderlund oli ehtinyt pallon ja maalivahdin väliin paitsioasemaan.
FC Jazzin joukkueen esitys jäi piippuun hyvästä pallohallinnasta huolimatta ja viimeiset ratkaisevat siirrot olivat poikkeuksetta epävireisiä. Toisaalta VIFK osoitti kypsyyttä ja puolusti oman päänsä läpi pelin rauhallisesti. VIFK teki johtomaalin kulmapotkusta Lubunga Etokan pukatessa täysin rauhassa pallon Rasmus Simulan selän taakse tunnin pelin jälkeen. Kulmapotku tuomittiin sen jälkeen, kun Simula torjui hienosti Jyri Kiurun takanurkkasijoituksen.
Toisen puoliajan alku oli FC Jazzin osalta vaikea ja joukkueen esitys putosi ensimmäisestä jaksosta juuri vaasalaisten maalin verran alaspäin. Kotijoukkue sai suorittamiensa vaihtojen kautta pelistä hieman otetta uudelleen, mutta rakennettuja maalipaikkoja ei tällä kertaa kyetty hyödyntämään. Firminolla oli tutusti tilanteita, mutta ratkaisevat siirrot VIFK:n puolustus kykeni peittämään. Angel Lezama pelasi selvästi kauden pirteimmän 90 minuutin pelinsä ja osoitti osaamista sekä voitontahtoa läpi ottelun. Vaihdosta kentälle tullut 15-vuotias Tomi Väkiparta näytti loppua kohden, miksi hän on ikäluokkansa maajoukkueessa ja pelasi keskikentällä rohkeasti.
Kesken FC Jazzin kirin VIFK pääsi niittaamaan loppulukemat 0-2 kotijoukkueen puolustusalueen virheestä. Tässä vaiheessa Mmenie-Abasi Ita Etok oli nostettu hyökkäykseen mukaan. 19-vuotiaasta Etokista FC Jazz on saanut monikäyttöisen pelaajan, joka on tällä hetkellä joukkueelle tärkeä palanen. Illan pelissä Etok siirtyi Ben Stroudin loukkaantumisen jälkeen keskikentältä topparin paikalle, josta hänet nostettiin pelin lopussa taistelemaan palloista hyökkäykseen.
Kotijoukkueen puolustuslinjan koostumus oli muuttunut edellisestä pelistä ja tämän johdosta Joona Visavuori putosi oikeaksi puolustajaksi ja Jegor Petrishin palasi vasemmaksi puolustajaksi. Viime pelin puolustuslinjasta Samuli Virtanen huilasi illan pelin ja Masahudu Alhassan oli Italiassa hoitamassa sovittuja asioita. Alex Luhtanen pelasi nyt topparina ja hoiti tonttinsa mainiosti ensin Stroudin rinnalla sekä loppupelin Etokin kera.
Päävalmentaja Andrea Sassarini kertoi, että maalit jäivät tällä kertaa uupumaan,
- Puolustuslinja muuttui viime pelistä ja muutamilla pelaajilla on pieniä vammoja, joiden kanssa on nyt elettävä tiiviissä ottelutahdissa. Olen tyytyväinen joukkueen esiintymiseen. Nyt jäi vain maalit uupumaan muutamasta tekopaikasta ja emme olleet aikaisempien pelien tehokkuuden tasolla. Angel osoitti tänään kentällä osaamista ja tahtoa, jota tiedämme häneen omaavan.
Satakuntalaisista joukkueista Pallo-Iirot jatkaa Suomen cupissa 16 parhaan joukkueen joukkoon. FC Jazz keskittyy jatkossa Kakkosen sarjapeleihin ja kohtaa seuraavan kerran vieraspelissä sunnuntaina 4.6 Paraisilla Ykkösestä pudonneen PIF:n.