​​​​​​​Lauri Leivo-Jokimäki lähtee Connecticutiin

FC Jazzin 16-vuotias maalivahtilupaus viettää seuraavan vuoden vaihto-oppilaana urheiluun ja taideaineisiin erikoistuneessa yksityiskoulussa Salisbury Schoolissa.

Lauri Leivo-Jokimäki kartoitti huolellisesti sopivaa kouluvaihtoehtoa yhdessä Universal Players Globalin kanssa, jonka kautta ulkomaille siirtyy vuosittain kymmeniä nuoria opiskelemaan,
- Minulla oli tavoitteena saada yhdistettyä jalkapallo sekä opiskelu mahdollisimman hyvin. Luonnollisesti uuden kulttuurin kokeminen, kehittyminen jalkapalloilijana sekä kielipään parantaminen olivat ohjaavia asioita, kun mietin vaihto-oppilasvuotta.

Leivo-Jokimäki on nuoresta iästään huolimatta ollut edustusjoukkueen ringissä jo pari vuotta ja lähtee nyt innoissaan kohti Yhdysvaltoja,
- Hienoa päästä vaihtoon ja odotan paljon tulevalta vuodelta. Koulua Salisburyssä on kuutena päivänä viikossa, joista keskiviikot ja lauantait ovat kevennettyjä päiviä. Aluksi harjoittelemme pienryhmissä ja kahden tunnin harjoituksia on viidesti viikossa. Pidemmälle syksyyn mentäessä ohjelmassa tulee sitten jo otteluita muita kouluja vastaan.

Vallitseva korona tilanne on aiheuttanut haasteita matkalle lähtöön, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että Leivo-Jokimäki istuu lentokoneessa elokuun lopussa, jos mutkia matkaan ei ilmene.

FC Jazz toivottaa Laurille upeita kokemuksia sekä tsemppiä tulevalle vaihto-oppilasvuodelle.

Ohessa linkki Laurin uuteen opinahjoon: https://www.salisburyschool.org/athletics/teams-schedules/team-details/~athletics-team-id/114

Uutinen pohjautuu Universal Players Global Oy:n tiedotteeseen "Porilaisjalkapalloilija huippulukioon Connecticutiin"