Juho Lehtonen viimeisteli ottelun lopussa voittomaalin

Tuukka Nurmi piti oman pään puhtaana. FC Jazz haki Oulunkylästä tärkeät vieraspisteet.

Juho Lehtonen onnistui yliajalla maalinteossa. Maali oli Lehtosen kauden viides.

Kummallakin joukkueella riitti panoksia ja heti ottelun alusta alkaen se näkyi myös kentällä. Käpylän Pallolla oli mahdollisuudet nousta voitolla ohi FC Jazzin ja mukaan taisteluun neljän parhaan joukkoon. Vastaavasti FC Jazz halusi päästä taas voittokantaan kiinni ja parannella asemia ylemmässä keskikastissa. Punaiset olivat hävinneet kaksi edellistä peliä ja edellinen voittokin oli kesäkuun lopulta.

Edellisellä kierroksella FC Jazz koki tappion ottelun viime hetkillä GrIFK:lle. Tällä kertaa Juho Lehtonen onnistui viimeistelemään voittomaalin ottelun yliajalla. Näin FC Jazzin härkäviikko päättyi upeasti 0-1 voittoon. Juho Lehtonen oli tyytyväinen voittomaalin jälkeen ja kertoi, että viime kierroksen tappion jälkeen joukkue sai koottua itsensä hyvin ja löysi taisteluilmeen KäPaa vastaan,
- KäPan kanssa on aina ollut tiukkoja yhden maalin pelejä niin kuin nytkin. Nyt oli tärkeää ettei hävitty, koska kaveri olisi tullut taulukossa ohi. Tänään nähtiin tasainen matsi, jossa molemmilla oli muutama paikka. Itsellekin tuli toisella jaksolla kaksi paikkaa jo aikaisemmin mistä en saanut laitettua palloa maaliin.

Ottelun voittomaalissa Toni Pyyranta onnistui pelaamaan Lehtosen melkein puolesta kentästä läpi,
- Maalivahti lähti vastaan tilanteessa, jonka jälkeen itsellä olikin helppo paikka laittaa pallo vaan kohti maalia, kertoi Lehtonen.

FC Jazz puolusti ottelussa läpi ottelun tiukasti ja sai omalla pelillään myös luotua riittävästi maalipaikkoja. Tällä kertaa maalinteossa onnistuttiin vasta ottelun lopussa. Seth Ablade oli hyvillään tärkeästä voitosta,
- Heti pelin alusta alkaen näki kuinka tärkeistä pisteistä pelattiin. Hävisimme kotikentällä KäPalle, joten senkin puolesta oli näytön paikka ottaa pisteet kotimatkalle. Pelissä nähtiin paljon tilanteita ja tunnetta molemmissa päissä, joka tekikin matsista mielenkiintoisen seurata. Oli tärkeää, että onnistuimme puolustamaan oman pään puhtaana. Tuukka Nurmi pelasi maalissa hyvän pelin.

Viime kierroksilla FC Jazzin kokoonpano on muuttunut lähes joka otteluun erilaisten syiden johdosta. Vierasmatsista oli tällä kertaa puolustuslinjasta Joose Mäkinen maaottelukomennuksen johdosta. Mäkinen on myös seuraavasta pelistä vielä pois. Lisää murheita tuli, kun Joonas Meuran nilkka pyörähti ympäri. Vamman vakavuus kuullaan alkuviikon lääkärikäynnin jälkeen. Pahimmillaan tulevassa EPS-pelissä joukkueen alkukauden puolustuslinjasta on kentällä vain Jussi Lemio, sillä Fatoghoma Kouroumaakaan ei tällä kaudella enää kentällä nähtäne.

​​​​​​​FC Jazz nousi voiton ansiosta 20 pisteeseen ja on pisteen päässä neljäntenä olevasta SalPasta. Punaisten kanssa samassa pistemäärässä on lisäksi kolme muuta joukkuetta.