FC Jazz tuhlaili maalipaikkoja

Kauden viimeinen kotiottelu päättyi arvokkaaseen 2-1 voittoon KaaPosta.

FC Jazz lähti taistelemaan pääsystä nousukarsintasarjaan varamiehisenä, kun joukkueen kokoonpanosta olivat poissa loukkaantumisten johdosta Eino-Iivari Pitkälä ja kapteeni Ben Stroud. Tämän lisäksi Arttu Lötjönen oli mukana nuorten maajoukkueen matkassa Serbiassa. Topparikaksikkona ottelussa pelasi uusi kaksikko, kun täksi kaudeksi Turusta Poriin saapunut Rasmus Jokinen ja ensimmäiset täydet minuutit edustusjoukkueessa pelannut 19-vuotias Jere Kontio hoisivat tonttia mainiosti.

Nousukarsintasarjaan pääsee B-lohkon neljä parasta joukkuetta. FC Jazzin osalta lauantain kierros varmisti sen, että vaikka voitto tulikin Kolmoseen putoavasta KaaPosta, niin SalPan kotivoitto vei sen FC Jazzin ulottumattomiin. FC Jazz nousi voitolla nyt viimeiseksi nousukarsintasarjaan eteneväksi joukkueeksi ja viimeisellä sarjakierroksella sille riittää voitto Kauniaisissa lokakuun kolmelle viimeiselle ottelukierrokselle. Neljän joukkoon on mahdollisuus vielä myös HJS:llä, HJK Klubi 04:lla sekä Tampere Unitedilla. Paikkansa nousukarsintapeleihin ovat varmistaneet jo kärjessä huimassa voittoputkessa etenevä SalPa, kuusi viimeistä peliään voittanut Honka Akatemia sekä kolmantena neljä pistettä FC Jazzin edessä oleva Ilves-Kissat.

Lauantain pelissä oli kummallakin joukkueella runsaasti maalipaikkoja, mutta enemmän niitä tuhlaili FC Jazz. Vasemmalla laidalla pelannut Väinö Hietala osoitti nopeuttaa ja nousi useamman kerran hyvään maalipaikkaan. Tällä kertaa lopputulemana oli laukaukset pystypuuhun ja ylärimaan, Firmino onnistui kertaalleen puolittaisesta läpiajostaan heti KaaPon tekemän rankkariosuman jälkeen, mutta paikkoja oli lähestyä 30 maalin rajapyykkiä vielä ainakin yhden käden sormien verran. KaaPolla oli omat paikkansa pelissä, mutta tällä kertaa ainoaksi osumaksi jäi Juho Salmisen rankkari, jossa hän kauden ensimmäisessä kohtaamisessa epäonnistui.

FC Jazzin ensimmäisen maalin pukkasi Michael Faber varmasti sisään. Maali oli mainiosti pelissä esiintyneen Faberin kauden toinen. Kulman antoi Aleksi Ikonen, jolla oli myös itsellä pari hyvää paikkaa lisätä FC Jazzin johtoa. Vierailijat saivat ottelussa yhdeksän kulmapotkua, jotka FC Jazz puolusti tällä kertaa täydellisesti.

Topparina pelannut Jere Kontio oli ottelun jälkeen mielissään peliminuuteista,
- Hienoa päästä pelaamaan kotikentällä pitkästä aikaa ja luutia topparina täydet minuutit. Ensimmäinen puoliaika oli ihan hyvä meiltä ja loimme maalipaikkoja runsaasti. Toisen puoliajan esitys jätti petrattavaa viimeisen kierroksen peliin Grania vastaan. Mutta kivat fiilikset voittoisan pelin jälkeen taas koko joukkueella.

Myös päävalmentaja Jani Uotinen oli tyytyväinen paluusta voittokantaan,
- Edellinen voitto elokuussa, joten tärkeä voitto tähän kohtaan. Tänään peliaikaa sai pelaajat, joille minuutteja ei ole kertynyt ja he esiintyivät kentällä hyvin. Toisella puoliajalla jouduttiin puolustamaan enemmän, mutta saatiin pidettyä KaaPo maalittomana. Meillä oli paikkoja ratkaista peli, mutta viimeistelyn osalta jäi seuraavaan peliin parannettavaa.

FC Jazz pelasi kotikentällään B-lohkossa 12 ottelua. Kotiotteluissa kävi yhteensä 6 610 katsojaa ja yleisökeskiarvoksi tuli 550 katsojaa ottelua kohden. Edellisellä kaudella joukkueen yleisökeskiarvo oli 263 katsojaa, joten Porin stadionilla kävi reippaasti enemmän katsojia seuraamassa FC Jazzin otteluita tällä kaudella. Ilman paikallisderbyn yleisömäärääkin FC Jazzin kauden yleisökeskiarvo nousi 30% edelliskaudesta. Mikäli FC Jazz taistelee itsensä nousukarsintasarjaan, pelaa se lokakuussa vielä yhden kotiottelun.